perjantai 1. kesäkuuta 2012

Rappuja rappuja rappuja

ja vielä lisää rappuja. Kävin eilen nousemassa rappusia Puijolla. Ajoin pyörällä hyppyrimäen juurelle, ylämäkeen polkeminen olikin varsin hyvä alkuverryttely. Sitten rappusia kiipeämään. Olin ensimmäistä kertaa kiipeämässä niitä rappuja. Taitavatkin olla kuntoilijoiden suosiossa kun ei siellä yksin tarvinnut talsia, paikoin piti jopa väistellä muita. Kolmesti vetäsin raput ylös alas. Kyllähän tuo kolmannella kiekalla jo reisissä ja pohkeissa alkoi tuntua. Ens kerralla vedetään ne sit ainakin neljästi. :) Tänään treeni on tuntunut toisessa pohkeessa ja lonkan ojentajissa(?) eli nivusten alueella. Kunnon venyttelytkin jäi illalla tekemättä kun simahdin itsekin kun tyttöä nukutin.

Tässä olisi sitten vähän numeroita tuosta minun treenistä.

1 lap = pyöräily Puijolle, ylämäki
kesto 13:25
Max HR 174 (90%)
Avg HR 139 (72%)

2 lap = 3 x rappuset
kesto 24:23
Max HR 177 (92%)
Avg HR 147 (76%)

3 lap = pyöräily kotiin, alamäki
kesto 11:21
Max HR 160 (83%)
Avg HR 116 (60%)

Kokonaiskesto 49:10
Max HR 177 (92%)
Avg HR 138 (72%)
kulutus 365 kcal

Tekisi kyllä hirveesti mieli hommata se gps niin sais vähän vielä lisää lukuja. Luvut on kivoja. :D

Ainiin. Otatin uudet läskikuvat itsestäni. Paino ei oo taas tippunu, mutta olo on kevyempi. Olikin kiva verrata uusia läskikuvia vanhoihin ja huomata että onhan sitä edistystä oikeasti tapahtunutkin. Parhaiten sen huomasi jenkkakahvoista, jotka ovat siis alkaneet hienosti sulaa pois ja takaapäin otetusta kuvasta näkee että minullahan alkaa olla vyötärö! Myös takapuoli on hieman kiinteytynyt. Mulla on kyllä sellainen littana takamus, että kyllä niitä rappusia saa vielä käydä steppaamassa että pakaralihas kasvaisi. Tästä vaan suunta eteenpäin niin jospa se maharöllykkäkin alkaisi vähitellen pienentyä.

Rentoa viikonloppua!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Uusi oranssi ystäväni

Minulla on uusi oranssi treenikaveri. Enkä nyt puhu uudesta kaverista, joka käy liikaa solkussa tai suihkurusketuksessa niin kuin ne tyypit Jersey shoressa. En myöskään puhu Lotasta, meidän koirasta. Se pysähtelee aivan liikaa. Vaan Polar RS300-sykemittarista! Huippuvehje. Oli vieläpä tarjouksessa kun oli poistuva malli. Alennus oli vieläpä aika hyvä -40 €, tyypit varmaan miettinyt että pistetään nyt kunnon alennus että nuo mittarit jollekin kelpaisi kun ovat oransseja. Mutta minäpä rakastan ORANSSIA (ainakin tänä kesänä)! Nyt mulla on oranssi treenikassi, 3 x korvikset, 2 x kynsilakka, pari paitaa, treenitoppi ja sykemittari. This is my orange summer!


En osaa vielä ihan täysillä käyttää tuota sykemittaria, pitäisi vielä syventyä vähän tuohon ohjekirjaan. Vaikka muuten kyllä on helppokäyttöinen. Ja onpa ollut mukava olla ajallaan. On myös tosi hyvä salilla kun näkee sekuntit. Haaveilen vielä lisävarusteena gps-lähetintä. Kenkään laitetaan lähetin ja käsivarteen kans joku "mokkula" niin sitten tuosta mittarista näkisi myös nopeuden ja kuljetun matkan.

Kävin sitten testaamassa uutta treenikaveriani aamuisella intervallitreenillä, ja se oli ihan loistava apu. Ennen treenasin perstuntumalla. Nyt tein 10 min kävelyä alkuverryttelynä ja siitä lähdin juoksemaan täysillä 30 s ja hölkkää 1,5 min. Näppärä oli kellosta seurata ja nollata aina seuraava kierros aika. Hyvillä sykkeillä tulikin treeni vedettyä, ehkä liiankin kovasti(?). Juoksuosuudella syke oli n. 183-188 ja palautusvaiheessa 170-177, eli varmaan olisi voinut laskea sykettä enemmänkin. Mut tällaisia lukuja kaivoin mittarista treenin jälkeen max HR 190 (98%), Avg HR 131 (68%) ja 359 kcal. En saanut treenin kestoa kun laitoin mittarin liian aikaisin ennen treeniä päälle kun sitä testailin, siksi tuo keskiverto sykekin on niin matala kun puolet "treenin" kestosta oli lenkille lähtöön valmistautumista.

Sunnuntai aamuna mulla oli kello soimassa kuudelta ja vääntäydyinkin lenkille klo 6.30. Tai siis nyt kun kellosta katson niin lähdin lenkille klo 6:36:41, aika kätevää. Kesto mittarin mukaan 39:30 min. Lap 1 Max HR 178 (92%) Avg HR 145 (75%) ja sit oon napsannut kelloa 35:45 kohdalla ja saanut vielä uudet sykkeet kolmelle ja puolelle minuutille. Ja sit nyt en löytänyt sitä kohtaa mistä näkee kalorikulutuksen. Kuten sanoin, vielä pitää vähän perehtyä...

Tänään ihana oli ihana vapaapäivä pitkästä aikaa. Sain vihdoin vähän siivottuakin. Yksi ystäväni joka asuu kaukana Etelä-Suomessa, kävi kylässä ja sanoi että olisin laihtunut hirveesti. Hirveesti oli kyllä selvästi liioittelua mielestäni mutta hyvältä tuntui silti. Tänään onkin tullut vähän herkuteltua ja muuten olen unohtanut syödä tänään. Siis unohdin aamupuuron kun rupesin siivoilemaan... Keitin tänään uusia ruottalaisia pottuja ja nakkeja. Ihania oli perunat ja itse otin myös sinappisilliä perunan kyytipojaksi. Kaksi nakkiakin meni suusta alas. Remppu söi viisi perunaa ja lautasen tyhjäksi ja Jempulle kelpasi vain nakit ja kurkut. Kerrankin söivät hyvin. Huomenna otetaan sit tätä herkuttelua vähän kiinni ja salille olisi ainakin tarkoitus suunnata ennen töitä. Sitten olisi tarkoitus käydä ostamassa omega-3-kapseleita, monivitamiinit ja EHKÄ Green tea-kapseleita.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kiirettä pitää...

On taas kertynyt aikaa viime postauksesta. Ei ole vaan saanut aikaiseksi. Ei tämäkään blogin pitäminen mitään nopeaa puuhaa ole, varsinkaan minulle jolta mikään ei tapahdu nopeasti. Muokkaan kuvat ja tekstin viilaamiseen kuluu myös tuhottoman paljon aikaa, eli yhteen postaukseen saa hyvin menemään toista tuntia aikaa. Olen myös yrittänyt käydä töissä normaalia ahkerammin, jotta olisi ensikuun kesälomalle vähän ekstraa törsäilyrahaa jemmassa. Ollaan siis Kokin kanssa tehty aina läpsystä vaihto.

Salilla kävin viimeksi viime viikon maanantaina, enkä kunnon lenkillekään ole päässyt. Harmittaa ihan oikeesti. Tuo sali missä käyn, niin siellä on vähän kököt aukioloajat kun välillä se aukeaa klo 7 ja välillä klo 9 ja sit se menee kiinni klo 17 tai 21. Ja just silloin kun mulle kävisi mennä salille se on kiinni. Jos oikeesti otan joskus salikortin jonnekin, niin sinne pitää kyllä päästä kulkukortilla aina. Mutta olen kuitenkin sään salliessa ajellut töihin pyörällä, matkaa ei tule kuin noin 3,5 kilsaa ja aikaa menee vartin verran. Onhan sekin parempi kuin ei mitään. Kiva oli kyllä huomata että viime vuonna en meinannut jaksaa polkea yhtä ylämäkeä ylös mutta nyt se menee ilman mitään ongelmia. Viikonloppuna olin pikkusiskon luona Lahdessa ja siellä ulkoiltiin ja käveltiin ihan ahkerasti. Ihana suloinen kummipoikani suostuu nukkumaan päikkäreille vain vaunuihin, niinpä aamulenkille lähdettiin jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Meillä ei myöskään ollut autoa käytössä niin käveltiin pari kertaa keskustaan ja takas noin kaksi kilsaa suuntaansa. Että ei tässä nyt ihan olla laakereilleen jääty. Kunnon sykkeen nostatus lenkki pitäis kyllä käydä pian vetämässä. Tänään suuntaan salille ennen töitä.

Siskon luona tietysti vähän herkuteltiin ja tehtiin rocky road-suklaata ja juotiin punkkua. Vastapainoksi syötiin kyllä uunilohta ja salaattia. Oli ihana käydä siskon luona, sinne kun pääsee niin harvoin. Oli kiva puuhailla yhdessä, askarreltiin korttejakin.



Helatorstaina käytiin tivolissa. Neiti pääsi ensimmäistä kertaa laitteisiin ja oli ihan intopiukeena. Ekassa laitteessa vaan nauraa räkätti koko ajan. <3 Lähtiessä ostettiin molemmille päänkokoiset hattarat. Äitikin sai maistaa...


Kokki vietti helatorstain työmaalla, mutta hemmotteli meitä (=minua) Caesar-salaatilla. Omatekoinen caesar-kastike ja isoja parmesaanilastuja, nam!

Vaikka en pidäkään enää ruokapäiväkirjaa, olen kyllä syönyt terveellisesti. Alkaa ahdistamaan jos pitää stressata ruuankin kanssa, mutta olen kyllä hyvin omaksunut nämä uudet ruokailutavat osaksi elämääni. Välillä menee senssit sekaisin esim. töissä mutta ei se niin vaarallista ole kun ottaa rytmistä kiinni heti kun voi. Ja välillä maistelen herkkuja lasten lautasilta. Viime aikoina on tullut syötyä vähän enemmän kananmunia kun olen saanut äidin omien kanojen munia, ne on niin hyviä.


 
Vaakakin kertoi hyviä uutisia. Nyt on jo kulunut 5 viikkoa tätä uutta elämää. Viime viikolla painoin 62,2 kg ja eilen 61,3 kg. Otan nyt yhden punnituspäivän viikossa. Toivotaan että tämä ois nyt taas oikea suunta. Pitäis kyllä kaivella se mittanauhakin jostain ja ottaa uudet "läskikuvat". Olo on kyllä kevyempi ja hieman hoikempikin. Työhousut alkavat olla vyötäröltä väljät ja viikonloppuna ostin uudet farkut, ja tällä kertaa en ostanutkaan korkeamman vyötärön mallia. :) Tuntuu hyvältä. Nyt vaan treenaamaan!


lauantai 12. toukokuuta 2012

Punainen pioni

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille näin jo hieman etukäteen! :) Ostin tänään itse itselleni kukkia, kolmen pionin kimpun kun olivat niin kauniita. Olisi kuitenkin pitänyt ostaa ne jotka oli vielä ihan nupullaan. Nämä jotka ostin olivat vielä kuitenkin kiinni mutta aukeamassa. Ja nyt on jo yksi kukka kokonaan auki ja terälehdetkin jo lurpottaa. En ole ennen ostanut pioneita niin tuli vähän yllätyksenä että aukeavat noin nopeasti.






Olin tänään  kahdeksan tunnin päivän töissä, joten mitään erityistä en ole taas kerinnyt tekemään. Meillä oli Kokin kanssa tänään myös merkkipäivä, nyt ollaan oltu 8 vuotta kihloissa, vaikkakin nykyään siis naimisissa. Tapahtumaa juhlistettiin saunomalla ja lasillisella kuohuviiniä. Huomenna sitten olisi ihanaa saada nukkua pitkäääään. Ilman että kukaan tai ketkään hyppii aamulla puoli kahdeksalta minun päällä ja kinastelee...

torstai 10. toukokuuta 2012

Flunssa...

Ahdistaa. Just kun sain sen saliohjelman niin tulin kipeeksi. Siinä yksi syy tähän hiljaiseloon, kun ei tapahdu mitään! Käyn töissä ja olla möllötän ja samalla toivon että parantuisin ja pääsisin lenkille. Eilen käytiin kyllä shoppailemassa lasten kanssa. Ja sit oon yrittäny pestä toppavaatteita varastointia varten. Mut siis pääsääntöisesti oon yrittäny ottaa niin iisisti kuin vain voin. En oo käyny salilla tai lenkillä viikkoon. Kokki korjasi mun pyöränkin mut en uskalla ajaa edes töihin kun pelkään että tämä tauti tästä pitkittyy. Mutta olo alkaa sentään kohentua. Selvisin yhdeksän tunnin työpäivästä jopa ilman särkylääkkeitä. Yskittääkin jo vähemmän. Ehkäpä maanantaina voin marssia salille. Toivossa on hyvä elää...

Sori vaan tämä tylsä postaus. Kello on jo melkein puolen yön. Ehkä huomenna saisin jotain parempaa aikaiseksi kera kuvien...

maanantai 7. toukokuuta 2012

Vaniljapullia!

Minä en edes muista milloin olisin viimeksi leiponut pullia, siitä on varmaan vuosia. Jotenkin se on tuntunut hirmu vaikealta hommalta, eikä ne minun pullat ole oikein onnistuneet. Mutta eilen rohkaisin mieleni ja Kokin avustuksella ja reseptillä sainkin aikaiseksi varsin makoisia pullia ja aika vähällä vaivalla.









Nyt tunnustan syöneeni kaksi pullaa. Eilen yhden ja just äsken toisen. Kun tästä pääsen niin tyrkkään pakkaseen nuo loput pullat. Macaronien teko jäi eilen. En enää seitsemän jälkeen jaksanut ruveta yrittämään.

Otettiin eilen pojan pyörästä apparit pois, mutta herran kärsivällisyys on sitä luokkaa että jos ei heti onnistu niin olkoon sitten. Katsotaan jos sen tänään sais vähän edes yrittämään. Käytiin myös torilla syömässä ekat jätskit. Oli aika viileetä...

Sitten kun muut katsoivat lätkäpeliä telkusta niin minä leikkasin ja värjäsin anopin tukan. Oikeastaan tosi hyvä että säännöllisesti käyn leikkaamassa lyhyttä mallia niin pysyy taitokin jotenkin yllä. Kaupan väreillä värjääminen onkin sitten ihan pepusta. Mut hyvä siitä tuli, punertava pohjaväri ja sit marmoroin oranssia raitaa etuosaan. Kyllä nyt kelpaa anopin lähteä reissuun.

Mukavaa viikonalkua kaikille! Jos joku reseptiä kaipailee, niin hihkaise. :)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Säilytysvinkki keittiöön

Meillä on melko paljon paistinpannuja ja kattiloita. Meillä on myös melko vähän säilytystilaa keittiössä, koska tiskikone ja viinikaappi ovat vieneet kahden kaapin tilan. Yhdessä postauksessa aikoja sitten esittelin huutokaupasta ostamiani aarteita. Kokkihan vallan innostui vanhan kouluni ullakolta löytämästäni naulakosta ja sanoi heti että "tuo sit tulee keittiöön". Minä en suurta visiota nähnyt mielessäni ja yritin vastustella, mutta annoin lopulta periksi. Siinä se nyt on meidän keittiön seinällä ja sopii siihen kuin nenä päähän.

Juuri tässä sitä katselen ja laskin just että siinä roikkuu 9 paistinpannua ja 3 sihvilää ja hyllyllä on 8 kattilaa, teräksisiä desimittoja, teräskulhoja ja keittiötölkki jossa tartalettivuokia. Sieltä löytyy myös lihanuijaa, vanhaa vispilää, 2 kaulinta ja tuollainen puusta veistelty ruisleivän tekoon tarkoitettu häkkyrä (jolle en siis nyt keksi nimeä). Tykkään hyllystä kovasti, vaikka yleensä laittaisin kaikki tavarat mieluummin kaappiin piiloon.

Kuten huomaatte niin veitsiäkin seinällä on muutama, hienoimmat säilytetään tietenkin niille tarkoitetussa veitsilaukussa. Sitten vasemmalle puolelle hyllykköä Kokki oli ruuvannut telineen ammattitason sauvasekoittimelleen "pamikselle". Esteettisyys ei silmää hivele, mut kai sillä Kokilla pitää kokin vehkeet olla käden ulottuvilla. Näyttäis tuo yksi iso leikkuulautakin tuossa nojailevan ja etsivän paikkaansa.

Eli jos tuntuu että keittiön kaapit tursuaa tavaraa, niin eikun naulakon ostoon ja padat ja kattilat kaikkien nähtäville. :)




Kokki toi tuon puisen viinilaatikon töistä. Se on nyt väliaikaissijoituksessa tuossa hyllykössä, ennen kuin löytää paikkansa. Eikä muuten käy tuohon yhtään... Oon nyt tunkenu siihen mainokset ja postit. Vähän meinattiin laittaa se seinälle hyllyksi mutta saas nyt nähdä mitä sille tekee.