Se täti arvioi sillä laitteella myös ihoni iän ja auringon sietokyvyn. Ihoni oli täsmälleen saman ikäinen kuin minä. Täti olikin ihan yllättynyt kun ei ole kertaakaan aikaisemmin saanut kenellekään samanlaista tulosta vaikka onkin tehnyt niitä analyysejä paljon. Tietysti ei minua olisi haitannu jos ihoni olisi näyttänyt nuoremmalta kuin oikeasti on. Ihmisen ja ihon ikä kun ei kuulema yleensä kulje käsi kädessä.
Aurinkoa ihoni ei paljoa siedä. Laitteen mukaan voin olla suorassa auringonpaisteessa 8 minuuttia palamatta ja auringonsuojakerroin voiteissa pitäisi olla 30-50. Olenkin tässä miettinyt että uskaltaisinko käydä solariumissa. Nyt ainakin tietäisin, ettei minun kannata olla viittä minuuttia pidempään siellä. Auringon ensisäteistä mulle tulee käsivarsiin kutiava aurinkoihottuma, mietinkin että voisikohan sitä ilmiötä lieventää käymällä solariumissa lyhyitä aikoja totuttamassa ihoa?
Entäs ne ruuat sitten. Nyt pitäis taas muistaa kahden päivän setit....
Perjantai
- kaurapuuro+raejuusto-setti
- uunilohi, kesäkurpitsa-herkkusieni-paprika-paistos, vähän kurkkua ja tomaattia
- Low carb mansikka-vadelma jogurtti-patukka
- 2 kanan koipipalaa ja kurkku-tomaatti-porkkana
- rahka + mehukeitto
Lauantai
- kaurapuuro+raejuusto-setti
- 3 kanan koipipalaa ja kurkku-tomaatti
- Low carb minttusuklaa-patukka
- Protein delight hasselpähkinä-karamelli
- kanan sisäfilettä, kurkku-tomaatti-paprika ja kunno siivu rukiista vuokaleipää ja v.vihr. oivariiniä
- Fazerin thin dark suklaata n. 50g sitten verotin 4 karkkia Disco Aakkoset pussista
Tässähän tämä sunnuntai aamupäivä menikin. Aamupalaa syödessä ja konetta naputellessa. Eiks oo kiva muki muuten? Ostin itselleni ystävänpäivälahjaksi. Muitakaan lahjoja ei tullut... Tänä aamuna hörpin siitä vihreää teetä. Tuohon Dexalin litran juomapulloon laitan aina päivän vedet. Siitä hörpin sitten päivän mittaa ja kerran päivässä yritän törpön täyttää uudelleen.
Meillä näyttäisi olevan vähän flunssaista sakkia, kaikki muut paitsi minä. Taidan jättää nämä nuhanenät sisälle potemaan ja painua koiran kanssa tuonne auringon paisteeseen lenkille. Tänään ois tarkoitus käydä kokeilemassa Bodycombat. Muuten tässä saa varmaan vain siivoilla.
Ja vaa'alla oli tänä aamuna mulle iloisia uutisia! Siitä lisää seuraavassa postauksessa, toiv tänä iltana vielä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti